Vapaaehtoista toimintaa

Päästiin pari viikkoo sitten tekemään vähän vapaaehtoistyötä. Meijän jenkkivahvistus Niki työskenteli vapaaehtosena Katuturan Youth Centerillä ja siellä oli lauantaina 13.4. vähän kun Special Olympics, Unified Sports Day. Se oli sellainen urheilutapahtuma jollakin tapaa kehitysvammasille lapsille ja nuorille. Monet näytti kyllä aivan normaaleilta, että päällepäin ei aina huomannu oliko siellä jotain ns. spesiaalia.

Pystytettiin teltta

Jako meni niin, että Jari ja Alisa hoiti joukkueitten rekisteröitymistä, minä ja Anniina jaettiin ruokapusseja ja Franzi ja Niki kiersi ryhmien kanssa eri lajipisteitä. Koko hommahan alko tosi aikasin, meijän piti olla seiskalta aamulla jo Katuturassa, kasilta alko tapahtuu jotain. Ruokateltta ei ollut kunnossa pystyssä, joten meitä pyydeettiin sit Anniinan kanssa jeesii sinne. Ja kun oltais annettu niille ehotus kuinka sen teltan sais helpommin pystyyn niin eihän ne miehet meitä kuunnellu, ilmeisesti koska ollaan naisia. Pistivät sen sit pystyyn silleen, että sai vähän tuulessa pelätä tuleeko se niskaan vai ei. Selvä sitten.

Pääpalkinto, jota himoitsi myös Anniina

Hankalinta mulla ja Anniinalla oli ehkä se, kun niillä oli vain niille urheilijanuorille ruokapusseja (mehu, sämpylä, omena) ja niitä oli vaan joku satakunta. Sit sinne tuli kaikkia muita lapsia hengailee meijän ympärille, että niillä on nälkä, saisko ruokaa. Kauheeta sanoo ei. Ylimääräsiä omenoita ja mehuja ne sit sai, mutta siinä se. Ja nekin loppu kesken.

Mutta jännä oli huomata se, että ne kyllä yritti tehä kaikkensa saadakseen ruokaa. Välillä ne keräänty jopa silleen ympärille, että siinä ruuhkassa sit joku yritti varastaa sitä ruokaa. Saatiin leikkiä oikein ruokapoliiseja. Minkäs ne ihmiset sille voi jos ei riittävästi ruokaa niin kaikkensa on yritettävä, että sitä sais.

Minä ja Niki

Jarilla ja Alisalla oli pikkuapulainen

Homma kesti jonkun nelisen tuntia ja lopussa odotti palkintojen jako. Jokaiselle lapselle jaettiin myös yksi uusi vaatekappale. Kyllähän siellä sit pieni sekaannuskin tapahtu. Kun joukkueet sai tiimivaatteet päivän alussa niin ne pistivät omat kamansa sit tiettyyn pussiin. Oli sitten lopussa joku menny tonkii pusseja ja kaikkien vaatteet oli aivan sekasin. Siinä olikin sit selvitteleminen missä on kenenkin vaatteet. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Me vapaaehtoset. Liivit melkein jopa imarteli kaikkia.

Lapset oli kyllä aivan superilosia ja ihania (vaikka muutamat yrittivätkin varastaa ruokaa). Ja jos kamera näky jossain niin heti olivat poseeraamassa.

Minä sain itteni vauhikkaan päivän jälkeen kuumeeseen, joten jäin sänkyyn makaamaan kun muut lähti testaamaan uutta baaria.

Voittajajoukkue

Viikko sitten perjantaina päästiin Anniinan, Alisa ja Finen (lausutaan Fina, meijän Ms. Fine) sitten pitämään Nikin kanssa kuvataidetuntia samaisessa Youth Centerissä. Nikin viimeinen työpäivä siellä. Ne kuvistunnit ei ollut mitään kauheen organisoituja. Tällä kertaa homma sit meni näin: minuutti aikaa maalata/piirtää jotain paperille ja sit paperi siirty seuraavalle. Lopputulokset oli varsin mielenkiintosia ja värikkäitä. Jotkut tytöt ei millään ois halunnut omaa piirustaan antaa muille "sotkettavaks", joten sai vähän ehkä tehä töitä että paperit liikku jonnekin edes.

Ensimmäisen kierroksen lopputuloksia

Lapsia oli niin paljon, että jouduttiin kaks kierrosta pitää tätä tuntia. Paikka oli kun tornadon jäljiltä. Muutama vesikuppi kaatunut, maalia siellä täällä jne. Alisan kanssa mentiin pesee pensseleitä, että päästiin siirtyy siistimpään "tehkää mitä haluatte"-piirtämisvaiheeseen. Saatiin huijattua ne lapsetkin auttaa meitä sit, meni ihan näppärästi. Kuulostipa pahalta.

Tulevaisuuden insinööri 7v.

Sain sit lopulta kauhean kasan lapsilta piirustuksia, joissa luki "i love you". Saa nähdä mitkä niistä piirustuksista tuon kotia, koska niitä on sitten pari.

Nam Namibia

Lähteissä saatiin sitten napattua hyvä kuva kentällä. Mukana myös Nikin juomapullo. Fine (edelleen Fina) otti sen yhen miehen numeron ja ne lupas pistellä viestiä sit, mikäli tarttevat jatkossakin apua Youth Centerillä. Oli kyllä aika loistava kokemus vaikkakin ne lapset vei kyllä sit kaikki mehut.

Ja nyt meijän Niki on lähtenyt etenee seuraavaan vapaaehtoiskohteeseensa. Itkettiin maanantaina sit ihan urakalla, kun Niki lähti. Tai no minähän alotin sen jo baarissa lauantai-iltana Sandran ja Dominicin tupareitten jälkeen. Sandra asu ennen meijän hostellilla, sit tuli perässä mies ja lapsi ja ne sai oman kämpän. Poika Sean on aivan ihana, kauhean pitkä 1,5-vuotias tapaus.

Ikävä on Nikiä, joka ilta se meille vastas huoneessa "oitaa!" kun hyvät yöt toivoteltiin. Nyt saatiin uusi jenkkivahvistus Nikin petiin, Arianna. Mikä sattuma, että kun kaikki muut on suomalaisia tai saksalaisia ja sit yhessä sängyssä nukkuu aina joku jenkki.

Me tytöt: Karin, Jancy, minä, Fine, Anniina, Franzi, Niki ja Alisa

Meijän poppoo <3 plus kissa Yalo

Matka pikku putouksille

Pääsiäisestä meillä alko viikon semesterbreikki. Osa poppoosta lähti etelään Fish River Canyonille mutta me suomalaiset jatkettiin malarian popsimista ja lähettiin pohjosta kohti Caprivin kautta Sambiaan ja sieltä Zimbabween. Matka Victorian putouksille sai viimein alkaa!

Savimajakylä jossain pohjosessa

Matkustus tapahtui Intercape-bussilla. Ihan normi pitkänmatkanbussi leffoineen kaikkineen. En tiiä onko täällä aina tapana ennen bussimatkaa rukoilla, mutta tuossa ainakin bussiemäntä veti rukouksen heti alkuunsa. Meijän bussi oli täynnä söpöjä vauvoja niin flirttailtiin niille Anniinan kanssa menomatka. Alisa joutu kärsii hiljasesta paikallisesta naisesta joka blokkas sen meistä muista.

Bussimatka oli pitkä, jotain reilu 20 tuntia. Herättiin aamulla sopivasti kattoo auringonnousu ikkunasta ja sit alko pohjosessa näkyy jo enemmän niitä perinteisiä savimajoja. Sambian puolella tie oli tosi huono, vaikkei matka nyt niin kamalan pitkä ollutkaan. Liikuttiin hitaasti ja välillä sivusuunnassakin. Zimbabween taidettiin saada jotain alennusta viisumista, koska ollaan Suomesta. Kanadalaisille ja englantilaisille hinnat oli korkeemmat kun muille.

Kun viimein saavuttiin Victorian fallsin kylään ja lodgelle oltiin aivan poikki. Talsittiin piiiitkä matka Sambian rajalta Zimbabwen rajalle ja nähtiin ensimmäiset benjihypytkin. Sambian ja Zimbabwen välissä oli sellanen "no-man's-land" jossa oli sit tämä kuuluisia benjihyppysiltakin. Illalla sit piti käydä varailee se hyppy valmiiks niin ei päässyt jänistää.

sydän

Kuinka iso sun puu on?

Sunnuntaina lähettiin käppäilee isolle puulle, The Big Tree. Olihan se sit aika iso. Jossain kohtaa luki kyltissä, että ei sais kävellä siellä ilman opastusta mutta eipä siellä mitään näkyny. Paitsi sit ison puun jälkeen joskus yks auto pysähty meijän kohalla ja aateltiin, että nyt tulee joku saarna. Mutta herra ystävällisesti ilmotti että "ootteko huomannu tota elefanttia teijän takana?". WAAAT?! Siellä se käppäili hissukseen. Paikalliset ihmetteli meille jälkikäteen että sehän ois voinu olla vaarallista, mutta ei me hullut suomalaiset mitään älytty, otettiin kuvia vaan. Ja ne kuulemma kävelee varpaillaan, omituiset isot eläimet.

Mutanen elefantti, ja hetki niin meni toinen perässä

Jari kertoo kuin hiljaa elefantti käveli

Käytiin Big Treen jälkeen tsekkaa josko päästäis hyppää poikien kanssa benjihyppy, mutta ei sit ehitty. Hengailtiin siellä ja katteltiin kun muut hyppi sillalta naru jaloissa alas.

Tosi raskaan päivän jälkeen (= oltiin puolipäivää istuttu naukkailemassa jotain benjihyppybaarissa) otettiin Anniinan kanssa taksi keskustaan ja ootettiin, kun muut käveli. Victoria falls- kylässä oli tosi paljon kaikkia ihme kaupustelijoita. Siinäkin yks iski meijän kimppuun kaupittelee Zimbabwen arvottomia isoja setelirahoja. Yhtäkkiä se mies haluskin vaihtaa seteleitä tyhjään vesipulloon. Aloin arpoo kun se oli niin kiva vesipullo (normipullo ihme koukulla). Saatiin sitten kaks isoo rahaa: 50 biljoonaa ja 25 biljoonaa. Anniina luovutti oman vesipullonsa sit mulle. Isoin raha Zimbabwessa oli 100 triljoonaa. Jartsa sai sellasen sit myöhemmin.

Illalla mentiin Sunset Cruiselle eli boozecruiselle. Vain 45US$ risteilystä, jossa nähtiin virtahepoja, elefantteja, minikrokotiili (poikanen) ja sai juoda niin paljon kun napa veti. Kapteeni sanoi, että mitä enemmän juotte, sitä enemmän näätte. Ja heti kun alettiin juomaan jotain alkomahoolia niin alko virtahepoja näkyy.

HIPPO! Ja keltaset hampaat

Virtahepotietoisku: Virtahevot käyvät pinnalla vaan hengittelee ja hengailee, mutta ne liikkuu veden alla pohjaa myöten kävellen. Voivat olla veden alla jopa 6 minuuttia. Yritäpä itte! (ÄLÄ YRITÄ) Ja ne voi tappaa jos ne on uhattuja, mutta eivät syö lihaa. Jättävät krokotiiliystävilleen ruumiit.

Babykrokotiili

Otin sitten miljoona kuvaa auringonlaskusta. Kyllä se lopulta laski sitten.

The silta

Uusi päivä alko ja samalla uusi kuukausi. Aprillia. Mentiin heti aamusta hyppypaikalle. Kimmo numero 13, minä 14 ja Jari 15. Anniina ja Alisa toimi hyppyjen virallisina kuvaajina.

Yhtäkkiä jo iskikin meijän vuorot. Valjaat päälle. Hypin tasajalkaa siellä ja kyllä poikiakin jännitti. Väitän näin kaiken kansan kuullen, että niitä jännitti enemmän kun mua! Kimmon piti mennä ensin, mutta yhtäkkiä ne kutsukin mut sinne! Ja samalla hetkellä huomasin, että mun kamerasta loppu tila. Poistelin sit kuvia sen ajan, kun joku äijä pisti mua kiinni köyteen. Kuvasin siis videon hypystä. Oli niin siistiä! Haluan uudestaan! Elossa ollaan, verkkokalvot on tallella ja piilaritkin pysy päässä. Harmi, että että kameran tila ei riittänyt niin en saanut otettua kuvia putouksista pää alaspäin. Näkymät oli aivan huikeet ja sateenkaari hengaili siellä sillan alla.

Going down

Hyppyjen jälkeen mentiin kävelee puistoon. Aika hienot olivat. Siellä kastu aivan tyystin. Madventures-lähteen mukaan siellä virtaa vettä se 1 000 000 litraa sekunnissa. Melko märkä paikka. Piti suojata kamerat ja kaikki muut mukavat. Mulla ja Anniinalla oli vähän kiire ehtiä helikopteereilee niin muut lähti kävelee toiseen suuntaan ja Anniinan kanssa mentiin eteenpäin. Meillä oli hieno tyyli mun kameran kanssa: suihkumyssy päällä ja kun Anniinan kamerasta loppu tila niin sit mentiin 1-2-3-nyt! ja Anniina piti suihkumyssyä mun kameran katoksena.

Anniina hippaili jonkun miehen takana

Päästiin lodgelle niin mun kamera lopetti sit toimintansa. Kuivattiin sitä auringossa (ja itteemme) ja onneks lähti pelittää. Meillä oli lopulta kolme kameraa Anniinan kanssa mukana helikopterissa. Kahesta loppu tila kesken kaiken. Mitkä maisemat! Ja hyvää palvelua oli kyllä, tulivat meinaan hakee lodgelta meijät matkaan. Elämäni ensimmäinen helikopterilento. Pitäisköhän opetella lentää itekin sellasella?

Onneks oltiin high seasonin aikaan putouksilla, meinaan oli sen verran upeet. Kuivempana aikana siellä ei ilmeisesti oo läheskään noin paljoo vettä. Devil's poolille ei päästy uimaan (putouksen reunalle) koska turvallisuussyyt.

Sateenkaari vesisumun keskellä

Vasemmalla Zimbabwe, oikeella Sambia ja hyppypaikka välissä

Zambezi-river, näyttääkö tutulta Leijonakuninkaasta? Tää niin on Leijonakuninkaassa alussa.

Tiistaina paluumatka Sambian puolelle kestikin vähän pitempään. Kun kaupustelijat yritti kaupitella meille juttuja niin alettiin tekee vaihtokauppaa niitten kanssa. Esim. Kaksi kaulakorua hintaan 2US$ ja kaksi appelsiinia. Menetettiin myös släpäreitä, Jari vaihto kaks t-paitaa, Anniina ja Alisa korvakorunsa, saippuaa (meijän lodgelta) jne. Sinne siis vaan kaiken turhan kaman kanssa niin saa matkamuistoja.

Jalkapoisammuttu-sarvikuono ja Sambian rahaa

Saatiin Sambian rajalta kauheen mukavat taksikuskit ja vei meijät Livingstoneen. Ne kävi kyselee meille bussijutut Namibian rajalle ym. ja käytiin vaihtaa rahaa niitten kanssa. Se mies oli ihana: "Tässä on sulle bussirahaa, tässä sulle ja tässä sulle ja lopulla ostatte sitten ruokaa". Bussi oli sit kuitenkin yhtä paikkaa vaille täynnä mutta saatiin aika helposti avuliailta taksikuskeilta neuvoja ja tilataksikin löyty. Ensin piti vaan oottaa se täyteen, että päästiin liikkeelle.

Matkan seuraava kohde oli sit heti Namibian rajan jälkeen oleva Katima Mulilo. Sellanen pikkukaupunki. Ja meijän lodge siellä oli aivan ihana! Katottiin Dallasia, JR:n hautajaiset. Voin suositella kyllä täysin sitä lodgee, Fish Eagle's Nest. Se mies aamulla paisteli siinä samalla meille munat ja pekonit ja ois tehny lisääkin. Loistava paikka. Jos on asiaa Katimaan niin mene sinne.

Savimaja lautasantennilla. Ja seinä ei sisällä lehmän kakkaa.

Katima Mulilossa nähtiin meijän Windhoekin kaveri, joka vei meitä ympäri kaupunkia. Käytiin isolla torilla ja löysin sieltä sellasia hassuja kuivattuja marjoja missä on kivi sisällä. Päästiin myös kaverin äidin kotona käymään, joka oli perinteinen savimaja. Ihmiset oli kauheen ilosia siellä ja kyllä sisältä löyty mikroaaltouunit ym. mukavuudet vaikkei rikkaimmasta päästä olleetkaan. Kaverin siskon lapsi oli siellä myös, aivan ihana pieni tyttö!

Pikku prinsessa

Meijän jengi miinus Kimmo

Loisto reissu! Ja oli ihana palata kotiin 20 tunnin bussimatkan jälkeen kun hostellilla Vanilla (koira) odotti häntä heiluen meitä portin takana kun se normaalisti makaa jossain kaiket päivät. Tultiin viimein kotiin!