BB-taloelämää

Olen tainnut unohtaa esitellä teille meijän BB-talon asukkaat. Toisiaan elämä täällä on kun BB-talossa. Tosin päiväkirjahuone puuttuu. Yhessä kohtaa täällä oli jopa jotain kameroita kun joku halus kuvata jonkun videon täältä. Kaikki melkein tietää kaiken jos jotain jännää tapahtuu.

Sandran ja Dominicin tupareista

Asukasesittelyt:

Tyttöjen huone nro 1:

• Elisa (minä siis) - 23-vuotias raksatyttö Suomesta, MUURAME!

• Anniina - 22-vuotias matkailun opiskelija Tampereelta, aina hienot kiharat ja hurmaa miehet vihreillä silmillään, alkoholi tuppaa mennä jalkoihin

• Alisa - junttiopiskelija Suomen Kihniöstä, ikää 23 vuotta, poikaystävä kotona, ala matkailua myöskin

• Niki (pudonnut asukas) - vapaaehtoistyöntekijä Ameriiikan Yhdysvalloista, tarkemmin Californian tyttö, siirtynyt jo seuraaviin tehtäviin uuteen maahan, 22 vuotta, olisi voittanut tämän BB-kauden ellei olisi jo tippunut

• Arianna - Maa USA myös, vapaaehtoistyöntekijä, saapui kesken kauden pudonneen asukkaan Nikin tilalle, 22v., poikaystävä kotona, pieni kun mikä eikä sitä huomaa ees peiton alta ellei se hengitä isosti

Tyttöjen huone nro 2:

• Jancy - 23-vuotias saksalainen, tunnetaan myös nimellä Täplä, vanhemmat intialaisia, pieni tyttö, kotona pientä säätöä mitä löytyy myös täältä, kova tanssimaan

• Karin - 23-vuotias saksatar, söpö primadonna, "Huipputukka" salanimi, kaikkien miesten naapurintyttöunelma oikeessa elämässä, rakastaa futista

• Fine - Josefine oikeasti tai salanimellä Pomppulinna, 21-vuotias, porukan juniori, saksalainen tämäkin, poikaystävä kotona, 

• Caro (pudonnut asukas) - tippunut jo aikoja sitten, saksalainen

• Melanie (pudonnut asukas) - tippunut, bitch, ei ikinä puhunut kellekään, saksalainen

• Lena (pudonnut asukas) - alle 30-vuotias saksalainen, tykkäsi tytöistä, tykkäsi juhlia
• Tine - saapui pari viikkoa sitten, 26-vuotias saksalainen, jäätävän ruskettunut

Poikien huone nro 1:

• Kimmo - Kimble, 25-vuotias suomalainen ja tamperelainen, ala raksa, naapurinpoika, tekee hyviä pannukakkuja

• Jari - Jartsa, 23-vuotias sinkkumies Iisalmesta, hieman hidas savolainen välillä, nauttii alkoholista yksin sekä porukassa, hotellialan mies

• Manuel - 32-vuotias saksalainen, porukan "vanhus", skypetreffailee tyttöystävän kanssa joka päivä, Tekno-Manu, tupakoitsija!  
• Fritz (pudonnut asukas) - tippui ensimmäisillä viikoilla, saksalainen, hauskan naurun omaava heppu, tiesi kaiken vaikka ei puhunut paljoo ainakaan suomalaisille asukkaille

• Felix - saapui kesken kauden, saksalainen, lakimies, laulaa kovaa suihkussa ja puhuu ranskaa, tupakoitsija!

Iso dormi:

• Bruno - tunnetaan myös nimellä "Pitkäletti", 24-vuotias saksalainen, paljon kaikesta tietävä eikä pelkää sitä tuoda esille
• Sandra - 24-vuotias Saksan tansanialainen, muuttanut omaan BB-taloon, vierailee talossa silloin tällöin, mies ja lapsi tulivat Saksasta myös tänne

Sviitti (=yksiö)

• (nimetön) - 25-vuotias saksalainen ruskeesilmä, vaimoehdokas, vegetaristi, tippunee reilun viikon päästä talosta (kausi ei ole järjestetty etukäteen)
• Steffie (pudonnut) - 24-vuotias saksalaistyttö, ilmavoimien luutnantti, talon ensimmäinen asukas, lähti pitkäaikaisista asukkaista ensimmäisenä

Vierailevat tähdet:

• James ja Kaatri - Englantilainen ja namibialainen, mies ja vaimo
• Hobo - Oikeasti Martin, aina humalassa, omituinen, voittaa kaikki kaljaruksiseinässä kisassa
• Uusi hobo - ei ole oikeaa nimeä, pahempi kuin vanha hobo koska puhuu kaikille
• Handyman Marek - Saksalainen handyman, joka käy korjailee sänkyjä ym. BB-talossa
• Amanda - Tsekkiläinen malli, 21-vuotias
• Therese - saksalainen herttainen tyttö, punapää, lähti sitten poikaystävänsä kanssa matkailee
• Leonart - Kitaraa soittava saksalainen poika

Kauden isännöinti:

• Christina ja Pandu - pariskunta (kuka tietää kuinka pitkää) ketkä omistaa paikan, tällä hetkellä kumpikaan ei ole paikalla

• Madlen ja lapset - Chrisun tuttu, melko rento täti, hoitaa paikkaa emännän ollessa poissa, bailaa muitten BB-talon asukkaiden kanssa

Ohjelman kulisseissa häärii myös:

• Goldie - hoitaa pyykit ja siivoukset

• Johnny ja Six - yövartijat, huolehtivat asukkaiden turvallisuudesta yöaikaan

Ohjelman tarjoaa ja vieraat juottaa: Springbokkies

Talon naisedustusta

Voittajafiilis

Meijän poppoosta on nyt postimerkkikin Swakopista

Sossusvlei ja Lüderitz - hiekkaa ja tyhjä kaupunki

Toukokuu alko ja minä lähin reissuun tyttöjeni kanssa. Edellinen ilta oltiin juhlittu Manun synttäreitä "yllätysbraain" merkeissä ja kävihän meillä "sripparikin" täällä. Alisan varjostripteaseshow (varjoteatteri oli yks Jarin antamista 50 tehtävästä Alisalle siks aikaa kun Jari oli itte Cape townissa). Huikee esitys. Seuraavana aamuna aikasin ylös ja hakee auto vuokraamosta. Saatiin samanlainen Toyota Hilux mitä viimeks vuokrattiin, tällä kertaa vaan manuaali. Kuskina toimittiin vuoron perää Lauran kanssa.

Chrisu (emäntä) anto meille kartan ja päästiin mukavasti lihapullien ja perunamuussien jälkeen ajelee kohti Sossuvleitä. Kohti siis Namib Naukluft autiomaata ja kaikkea sitä hiekkaa. Vaikka ajomatka oli pitkä, jotain 4-5 tuntia kai niin ei se tuntunu siltä, maisemat oli koko reissun niin hienot että ei sitä ehtiny pitkästyä.

Yhtäkkiä monen mäennyppylän ja mahanpohjasta ottavien alamäkien jälkeen (itte kuskilla ei ollut tähän mitään osaa eikä arpaa) nurkan takaa tuli aivan jäätävän hieno maisema. Kannatti siis ajella ns. pitempää reittiä.

Kaisan auto ja mun auto

Pysähyttiin matkalla Solitairessa tankilla. Siellä oli vanhoja upeita autoja. Kylä itessään tais olla jonkun 92 asukkaan megacity. Siellä oli kuulemma kuuluisa leipomo mutta siihen ei ehitty tutustua. Tapamme mukaan ei oltu ajoissa enää siinä kohtaa. Kaasu pohjassa vain ihan pientä ylinopeutta ajoin kohti Sesriemin campingaluetta. Meillähän ei ollut varausta kun se oli täyteenbuukattu, mutta emäntä sano että menkää sinne silti. Otettiin riski ja oltiin sit auringonlaskun jälkeen portilla. Aurinko laskee täällä nykyään siis puoli kuuden aikoihin ja portit noihin kansallispuistoihin menee kiinni silloin. Campingpaikka oli siis siellä puistossa. Näytettiin varmaan niin surkeilta siinä portilla, että se mies päästi meijät sisälle. Pistokepaikka saatiin jonkun talon kyljestä, mutta eihän se toiminu. Autojääkaappi pysy sit melkein kylmänä.

Telttojen pystytystä ja vaihteeks pimeessä

Seuraavana aamuna taijettiin herätä puol 5. Kamat ja ittemme kasaan vaan ja oltiin taas myöhässä. Kaikki muut autot oli lähtenyt katsomaan auringonnousua paljon ennen meitä, kait viiden aikoihin. Lähettiin mekin liikkeelle kun oli vielä pimeetä, mutta matka dyyni 45:lle (kuuluisa dyyni, 45km Sesriemistä, auringonnousu kuulemma upee) oli niin pitkä, että piti pysähtyä kattoo auringonnousu jossain kohtaa matkaa. Veera yritti juosta yhen dyynin kyljelle, mutta me muut ei kyetty. Itekin kipeenä reissussa ja tietenkin kauheen fiksua hölkkäillä auringonnousun kanssa kilpaa sit.

Lopulta löydettiin myös oikea dyyni, kauhea kasa muitakin turisteja siellä. En pelkää korkeita paikkoja, mutta nyt kyllä pelotti kiivetä sille dyynille. Oli sen verran jäätävän kokonen. Joku väitti että ehkä isoimpia dyynejä täällä ainakin? Kaisa käänty ajoissa alas, mutta pakotin itteni Lauran ja Veeran kanssa ylös asti. Olihan siellä sit nättiä. Ihan sikana hiekkaa.

Siskokset

Matka alaspäin

Ajeltiin siitä sit syvemmälle Sossusvleissä vielä ja Laura pääsi kokeilee vasemmanpuoleista liikennettä ensimmäistä kertaa. Pääsi myös kokeilee nelivetoo, kun jatkettiin autolla niin pitkälle hiekan keskelle kun pääsi. Lisää hiekkaa. Väsy iski lopulta ja piti palata campingalueelle syömään ja uimaan.

Käytiin tsekkaa myös Sesriemin pikkukanjoni. Sopivasti joku opas turistijoukon kanssa saapu paikalle yhtä aikaa niin päästiin niitten peesissä sit kattoo kanjoni alhaalta. Eihän me muuten oltais ees tiedetty mihkä siellä pitäis mennä. Ne jäi sit aina ystävällisesti oottelee meitä myös.

Kaisa löysi jotain kanjonin pohjalta. Luultavasti ötökkä.

Myös Hello Kitty- laastari pääsi matkalle

Saatiin hyvä paikka leirintäalueelta sit seuraavaks yöks ja tehtiin siinä sit ruokaa. Yllättäen onnistuin taas koheltaa ja potkasin varpaani irtonaiseen laattaan. Onneks oli hoitsuja matkassa mukana niin sain erinomaista ensiapua.

Seuraavana aamuna lähettiin ajaa kohti Lüderitziä Atlantin rannalle. Matka oli jälleen piiitkä (minä heitin päästäni tytöille 4-5 tuntia, todellisuudessa 7... että hups). Mutta nätit oli maisemat ajella. Ja nähtiin liikennemerkkejä jotka varotti seeproista ja kirahveista. En tienny että sellasia oikeesti olis. Valitettavasti nähtiin myös kuinka yks springbok juoksi hirviaitaa päin ja jäi jumiin. Eihän me voitu sille mitään tehä. Mutta matkalla näky myös onneks ilosiakin juttuja, nähtiin oryxin pallit ja Alisalle saatiin pallikuva niistä. Alisa kun tykkää sellasista kuvista.

Maisema muuttu lähempänä Lüderitziä pelottavaks, ihan kun jostain maailmanlopun elokuvasta. Ja siellä tuuli ihan jäätävän kovaa! Siellä oli kyltti joka varotti että jopa 60km/h. Autiokaupungin vierailu siirty seuraavalle aamulle, joten saatiin mennä syömään Ritzi's (tai jotain) ravintolaan. Ja ennen sitä käytiin Diaz Pointilla tsekkailee vähän flamingoja. Rallikuski-Elli oli vaihteeks ratissa.

Shark island camping paikka Lüderitzissä

Juu ei se meijän kolmaskaan yö aivan putkeen mennyt. Lüderitzissä tuuli ihan kauhian kovaa. Meille oli sanottu etukäteen, että kannattais ettiä telttapaikka jostain ison kallion vierestä. Eihän sellasia siellä enää ollut vapaana. Pystytettiin teltat myrskyssä ensin yhteen paikkaan, joka oli vähän pelottava ja kaukana kaikista muista. Lüderitzissä on korkee rikollisuus. Kokeiltiin ihan nukkuakin. Ei. Vaihettiin sit vähän lähemmäs vessarakennusta ja uus yritys. Yövartija katto meijän epätoivosta toimintaa varmaan hieman huvittuneena. Tuli sitten lopulta vinkkaa, että jos mentäis kahen rakennuksen väliin. Se toimi aluks hyvin, mutta sit meni Kaisan kanssa hermot kun tuuli käänty niin mentiin nukkuu autoon.

Flamingot myrskyn keskellä, pingviinejä ei nähty

Viimosena aamuna mentiin Lüderitzin vieressä sijaitsevaan autiokaupunkiin Kolmanskoppiin. Se on lopullisesti autioitunut joskus 50-luvulla. Oli siis ennen timanttikaivoskaupunki, mutta sitten tapahtu jotain ja porukka lähti menee. Siellä ne talot törrötti vielä. Oli aika spuukia kävellä siellä. Mutta niin siistiä! Talojen sisälle pääsi omalla vastuulla. Tietenkin sinne siis oli päästävä! Niin hienoja vanhoja taloja.

Se oli niin hauska kuin siellä oli talot täynnä hiekkaa. Kaisa kielsi mua ja Veeraa menemästä yhen talon yläkertaan. Mentiin kuitenkin. Portaatkin jäi ehjiks meijän jäljiltä että ei ollut meijänpaino-lahoja.

Minä, Veera ja lahot portaat

Näin jotain hienoo vaihteeks.

Talo johon ei saanu mennä sisälle ja takana Lauran unelmatalo

Oltiin alkuperäsestä suunnitelmasta vaihteeks myöhässä. Koko reissu oli kyllä niin myöhässä. Oli tarkotus päästä kotiin iltapäivällä ja ehtiä kattoo Suomen peli. Päästiin lopulta 10 aikaan alottaa 9 tunnin kotimatka. Onneks oli kaks kuskia. Ja illalla käytiin nollailee vähän perinteiseen tapaan VIP Chez Ntembassa, meijän melkein kantabaarissa, jossa on aivan yliliukkaat lattiat.

Ihana oli saada tytöt tänne! Nyt ne on jo Suomessa odottelemassa kesänalkua. Tasan kuukausi niin oma lentoni takas Suomeen lähtee.

Nam-Nam-Nam-Nam-Namibiaa, Fazeria ja musiikkia

Oi ihanaa, sain ystäviäni Suomesta tänne, Laura, Kaisa ja Veera saapuivat pari viikkoa sitten ja lähtivät viime keskiviikkona. Valitettavasti todistusaineisto jäi ottamatta heti, mutta olin ruskeempi kun Kaisa kun ne saapu tänne! Sitä ei ikinä tapahu. Ja toivat mulle kasan tuliaisia. Kuinka hyvää onkaan suomalainen suklaa, salmiakki ja ruispalat. Käytiin tyttöjen kanssa sitten reissussakin: Sossusvleihin tsekkailee hiekkaa ja siitä Lüderitziin rannikolla. Niistä myöhemmin.

Koska netti on aika heikko (emäntä on niin pirun pihi ettei suostu ostaa parempaa) niin päivitykset tulee nyt vähän myöhässä. Voin kertoo että kun emäntä torstaiaamuna lähtee Saksanmaalle niin meillä alkaa bileet. Se on siellä jonkun 3kk joten meijän ei tartte nähä sitä enää! Jei! Sitten hostellin johtoon tulee sen kai joku sukulaisnainen Madlen, paljon ymmärtäväisempi ja rennompi tapaus.

Tuliaiseni

Ja kiitos muuten Kaisan äitille. Lähetti tyttöjen mukana mulle lapaset, kun kuuli että palelen täällä Afrikan auringon alla. Täällä alkaa olee nykyään öisin tosi kylmä, lähemmäs 5 astetta tms. kun talvi tulee. Päivisin onneks lämpötila nousee sinne lähemmäs 30 asteeseen mutta palelen silti.

Oon unohtanu kertoo jotain tosi olennaista. Näillä ihmisillä täällä on kaikilla tekohiukset. Ja niitä jatkoskappaleita löytyy kyllä sit kaikkialta. Naisten vessat koulussakin on ihan hirveen näkösiä. Näitten ihmisten hiukset ei siis vaan kasva kovinkaan pitkiks. Ne sit vaihtelee hiustyyliään erilaisilla lisäkkeillä. Vaikka oma tukka onkin niin lentävä, suomalainen ja tylsä niin ainakin se kasvaa jos sen leikkaa lyhkäseks!

Meijän saksalaistyttöjä, uusi jenkkivahvistus Arianna ja melkosen säihkyvä auto

Käytiin yks lauantai sellasella Biomarketilla/Greenmarketilla. Ostettiin ah niin hyvää valkosipulivoita ja paria muuta levitettä, hyvää auringonkukkaleipää, savustettua seepraa, juustoja jne. NAMNAMNAM!!! Ja syötiin aamupala kans paikan täällä. Oli kyllä hyvää eikä mitään sikahintastakaan. Oli kyllä niin loistava kun mentiin sinne taksilla eikä oltu ihan satavarmoja missä se biomarket on niin sit meijän handyman Marek pyöräili sinne päin. Taksikuskille ohjeeks vaan että "seuraa tota pyöräilijää" niin löydettiin perille.

 Biomarket oli lähinnä täynnä saksalaisia eläkeläisiä, mutta oli siellä muutama muukin.

Savustettua seepraa, juustoja ja viiniä

Finaalilipput

Ollaan koko kevät käyty muutaman kerran kattelee sellasta Last Band Standing- bändikilpailua täällä. Kaikkihan alkoi siitä, että meijän hostelli-isäntä Pandu esiinty siellä bändinsä kanssa niin mentiin kannustaa niitä. Olivat mukana kierroksilla yksi ja kaksi, mutta ei finaalissa.

Pari lauantaita sitten oli huikee finaali-ilta. Se näytettiin livenä telkkaristakin NBC:ltä (Namibian Broadcast jotain kai). Liput oli 80N$ ennakkoon eli ihan kauhean paljon meijän näkökulmasta (sen alta 8 euroo...). Bändejä oli siellä viisi: Etondo, Floritha, Shemyetu, Big Ben ja Famaz Attack. Floritha on kun Namibian Rihanna ja tiputti viime kierroksella Pandun bändin jatkosta.

Last band standing finale!

Oli ah niin ihana kuulla rokkia pitkästä aikaa, kun Famaz Attack esiinty noista viimotteena. Tuli oikein kotosa olo vaikka enhän minä mitään rokkimimmiä oo nähnykään. Paikallinen musiikki on hauskaa ja hyvää ja sitä on hauska tanssia, mutta oli se kiva kuulla näitten kuukausien jälkeen jotain muutakin. Näistä viidestä bändistä kaks oli palkittu viikkoo aiemmin NAMAssa eli Namibian Annual Music Awardseissa. Taso oli siis korkea ja musiikki loistavaa.

Ai niin oon unohtanut kertoo teille muutakin. Värjättiin tuossa yks lauantai Anniinan hiuksia. Pääsin leikkii kampaajaa. Oli muuten hauskaa. Fiksuina oli kuitenkin kun ostettiin sit (tietenkin) se halvin raitaväripaketti ja sellasta merkkiä mistä ei ollut etukäteen mitään havaintoo. Lopputulos: odotettua vaaleampi. Ei uskos mutta yllättävän hyvä tuli silti. Itte taijan siis yrittää selvitä Suomeen asti tällä samalla vanhalla tukalla. Just in case...

Ps. 5 viikkoa taitaa olla paluuseen aikaa jäljellä... Että pistäkäähän kesä pystyyn siellä! Afrikassa paleltaa jo.