Matka Katuturaan

Pieni musta poika juoksee keltaisen hippiminibussin perässä hiekkatiellä Katuturassa Namibian pääkaupungin laitamilla. Ihanan pienen pojan innokkuus saa hieman herkistymään, tilanne on kuin elokuvasta. Lopulta poika pysähtyy tielle vilkuttamaan auton perään. Sydäntä riipaisee. Lapsi on onnellinen ja nauttii elämästä kaikesta köyhyydestä huolimatta.

Katutura on Windhoekissa kaupunginosa, jossa on todella köyhää. Tehtiin eilen lauantaina sinne reissu viiden suomalaisen kanssa kahden paikkallisen opastuksella. Meijän hostellin isäntä Pandu kertoi juttuja paikasta, kuskina toimi Pandun kaveri joka oli kunnon rastafari. Matkustusvälineenä toimi aivan ihana hippiminibussi! Ensin mentiin vähän tankille, siitä sitten kohti köyhempää Windhoekin osaa.

Ihana matkustusvälineemme.

Katutura oli vähän kuin jaettu kahtia. Parempi osa näytti jo meille hieman pahalta. Tosi pieniä ränsistyneitä taloja, aikamoista slummialuetta. Mutta kun mentiin syvemmälle, alkoi edestä löytyä aivan käsittämättömän laaja peltihökkelikylä. Olin henkisesti varautunut siihen, että jos ja kun tulen täällä näkemään ihmisiä asumassa niin köyhissä oloissa, niin se tulee olemaan varmasti henkiseltä kantilta raskainta täällä. Sitä se oli. Tuli kauhea olo siitä kun ihmiset elää siellä normaalia arkipäivästä elämäänsä ja sitten me valkoset ihmiset tullaan kameroittemme kanssa ottamaan kuvia sieltä. Ajattelin vain, että tämä tulee olemaan ehkä ainoa mahdollisuus ottaa kuvia sieltä itelle ja teille muille. Siitä huolimatta iso solmu kiristi vatsassa koko matkan.

Lapsia Katuturassa.

Ei sitä voi ymmärtää kuinka ihmiset tosiaan voi asua sellaisissa oloissa. Pienen pieniä peltihökkeleitä vierivieressä. Ei viemäröintiä, joten haju ei ollut mikään kovin maukas. Ulkovessoja jos vessoja ollenkaan. Jossain näky kuinka joku kanto vesiämpäriä. Suihkut oli tehty myös muutamasta pellin palasesta. Maasto yllättäen oli todella mäkistä eikä minibussi aina meinannut jaksaa viedä meitä eteenpäin.

En ehtinyt ottaa kuvaa päiväkodista, mutta se oli myös aivan samanlainen peltirakennelta kuin muutkin, seinässä luki vain Kindergarden ja piha oli aidattu. Pihalta ei löytynyt meille tuttuja liukumäkiä tai keinuja, puu tai kaksi siinä tais olla.

Kaikki lapset oli kyllä niin hellyyttävän sulosia. Sieltä ne vilkutteli meille ja vilkuteltiin niille takasin. Ihana se pikkupoika, joka juoksi meijän bussin perässä. Liikkuvasta autosta oli hieman hankala ottaa kuvia, joten myös kuva kuinka kolme lasta kylpi yhdessä sangossa jäi ottamatta. Vaikka homma pisti totiseksi niin sitä yritti pitää mielen virkeenä, että nämä ihmiset on onnellisiä täällä eivätkä ehkä tiedä paremmasta. Hymy huulille eikä säälivää surullista katsetta. Sehän niistä olisi pahalta tuntunutkin. Hymy, vilkutuksia ja peukut pystyyn vaan. Täällä siis näytellään paljon peukkua, se on hyvä juttu.

Peltisiä asumuksia.

Teiden varsilla oli paljon kojuja ja kauppoja, baareja ja parturi-kampaamoja. Nekin peltihökkeleissä. Ihmiset myivät hedelmiä ja kasviksia ja ties mitä kaikkee. Vaikka alue oli köyhää niin auto löytyi ja paljon siitä huolimatta. Eikä autot välttämättä ollut edes kamalan vanhoja. Autokanta on muuten todella uutta täällä ja paljon valkosia/vaaleita autoja. Jännä.

Paikallinen kassaneiti.

Jonkun pieni maja puun alla

Joka paikkaan ei ollut vedetty siellä sähköjä. Pandu kertoi meille, että siellä saattaa olla sähköt vedetty johonkin paikkaan ja he vetävät itte sähköt sieltä muille, jakavat yhdessä sit sähkölaskun. Paikallisen puhelinliittymän mainoksia, MTC näkyi aina siellä täällä.

Kojuja

Siinä teille savimaja. Ainoa sellainen ja sekin turistelle yöpymistä varten.

Käytiin matkalla sellasessa "keskuksessa", jossa tekevät paikallisia käsityötuotteita. Rahat, jotka tuotteesta maksetaan, menee suoraan sen tekijälle. Siellä oli ravintola ja noissa savimajoissa olisi myös voinut majottautua. Oli hassua nähä järvi kaiken kuivuuden keskellä. Se oli kuitenkin todella likainen eli ei ihan tehnyt mieli hypätä sinne laiturilta.

Järvi kaiken kuivuuden keskellä. Musiikki Katuturasta kantautui toiselle puolen asti.

Pieni kunnon sade lopulta.

Paluumatkalla iski pieni sadekuuro ja ukkonen. Saisi sataa vähän useammin meinaan sadekauden aikana ei ole paljoa satanut täällä. Tämäkin kuuro oli melkosen lyhkänen. Koska Katuturassa ei ollut viemäröintiä niin kauhea rankkasade on siellä huono. Sade pysyisi vain teillä eikä menisi minnekään pois. Jonkinlaiset maanvyöryt olisivat silloin siis mahdollisia.

Mentiin syömään Katuturan "paremmalle" alueelle Single Quarter kapanaan. Kapana on paikallinen juttu, mitä on kuulemma hankala selittää. Se pitää kokea. Grillattua lihaa pieninä palasina suoraan grilliltä. Otettiin sitä myös vähän sanomalehden välissä mukaan kotiin tomaatti-sipulisalaatin kanssa. Liha oli todella mausteista, mutta en muista olenko ikinä nauttinut lihasta niin paljon. Vaikka en kaljaa juo niin kyllä sellanen olisi siinä kyljessä tehnyt poikaa. Paikalliset harrastaa kapanaa paljon ja se on erittäin suosittua esim. baari-illan jälkeen.

En tiedä tuleeko käytyä Katuturassa toiste. Sinne ei ainakaan iltasin/pimeellä saa mennä, edes paikallisten kanssa. Kapanaa on saatava. Mutta siellä kyllä tajusi kuinka hyvin meillä on asiat täällä taas ja entäs sitten Suomessa. Muu Windhoek on siis todella länsimaalaista aluetta.

Vain elämää - Namibian edition

"Mitä te teette siellä?" Pari kertaa kuullut tuon kysymyksen. Yritetään opiskella ainakin jossain kohtaa. Huomenna 7.30 pitäisi alkaa tunnit, katotaan kuin käy. Lähinnä vaan syödään, juodaan, maataan altaalla ja uidaan, nörätään, hortoillaan jossain päin kaupunkia... Ei siis mitään ihmeempää eli turha on pelätä, että lentokone tippuis päähän. Tosin on kyllä kieltämättä hieman hämmentävää kuinka matalalla koneet lentää tässä kohtaa, kun yrittävät laskeutua Windhoekin pienen pienelle lentokentälle. Tänään kyllä itse asiassa liityttiin paikallisen kuntosalin jäseniksi 4 kk. Melko kallista kyllä kun se maksaa jotain 35€/kk, mutta nyt alkaa tarttee jo vähän toimintaa.

Namibiassa autot ajelee vasenta kaistaa, joten välillä tuntuu kyllä että joku päivä auto pökkäsee vielä. Oikee-vasen-oikee ei ihan toimi, mutta yritäpäs muutaa se vasen-oikee-vasemmaks kun 23 vuotta on hoettu muuta. Tienylityksen on aina jännittäviä. Edes TAMKin edessä oleva supernopea liikennevalo ei vedä vertoja näitten jalankulkijoitten liikennevaloille, kun niitä ei välttämättä ole. En tajua miten vanhukset ehtii täällä ylittää teitä. Kunnollisia jalkakäytäviä ei ole, vaan hiekkaa/harvoin laatotusta rotvallin ojan puolella. Penkalla saa kattoo jalkoihinsa tarkasti, koska siellä on paljon lasinsiruja. On myös hauskaa kuinka täällä paikalliset käyttää sateenvarjoa aurinkovarjona.

Kuljetaan paljon kävellen täällä, mutta ei tuo taksimatkustaminenkaan kallista ole, 9N$ per pää, öisit tuplaten. Mutta taksien kanssa saa olla tarkkana: ei yksin kyytiin, ei sellaseen missä on vain miehiä tai mistä puuttuu koodi takaikkunasta. Takseja, joista kuulin ennen tänne tuloa, dial-a-capejä, en oo nähnyt yhtäkään. Hintavampia, mutta ilmeisesti hieman turvallisempia.

Suklaapirtelö, omnomnom

En tiedä mistä olin alunperin kuvitellut, että Namibia ja Windhoek olisi aika tasainen. Ei ole. Täällä on niin mäkistä että moro. Meijän ja lähikaupan välillä on pieni monttu ja iso ylämäki. Kaupungin laidalla näkyvät vuoret on kyllä todella upeita, tarttee ottaa niistä kuvia teille joskus.

Aurinko on superpolttava ja maa todella kuuma. Toisinaan tuntuu, että maa polttaa kenkienkin kautta. Lämmintä siis näin sadekautena on ollut jotain päälle 30 astetta, välillä jopa 40 astetta. Parina viime yönä melkein tullut jopa kylmä, niin pitänyt vetää peittoo korville. Vettä on satanut parin viikon aikana pari kertaa, pikku pikaukkoset on kävässyt täällä. Mutta kuivaa siis on. Sade olisi tervetullutta. Edellisestä tällaisesta kuumasta ja kuivasta sadekaudesta on jotain 40 vuotta.

Pimeä tulee täällä joskus kasin aikoihin illalla ja tarkottaa siis tosiaan säkkipimeää. Onneksi sain joululahjaks taskulampun, vielä kun muistais missä se on. Ja näin kesällä (talvea kohti siis mennään) aikaeroa Suomeen ei ole.

Koulun harjotuskeittiön lounas, halpaa ja hyvää!

Meijän koululla on sellanen hotelli- ja turismipuolen kampus. Siellä on hotelli-ravintola Aloe, josta saa ti-pe lounasta todella edullisesti. Ja annokset on aivan ravintolatasoa. Sellaista kunnon erilaista ruokakulttuuria Namibiassa ei ole, mutta hyvää ruoka on ollut silti. Paljon ollaan tehty itse hostellilla.

Liha on aika edullista Namibiassa. Hyvä vertailla esim. kun ostaa muovisen kestokassin kaupasta, se saattaa maksaa jotain 20N$ eli vajaa pari euroo. Lihapaketin voi saada samalla hinnalla melkein. Kuis Suomessa? Kestokassi euron ja lihahan on perinteisesti ihan mukavan hintasta.

Suomessa varoiteltiin, ettei täällä kannata syödä maitotuotteita tai juoda hanavettä. Ei hätää, molempia on tehty. Hanavettä kannattaa juoda filtterin läpi, kun se yrittää poistaa sitä kloorin makua, mutta en tykkää siitä. Maistuu suomalaiselta järvivedeltä aika pitkälti. Vesipulloja tulee siis paljon kannettua muiden juomien mukana hostellille. Olutta en vieläkään ole oppinut juomaan, mutta pojat tykkää kyllä siitä. Pullo maksaa kaupassa n. 10N$ (alta euron) ja baarissa 20N$. Siideri on jotain samaa luokkaa.

Ja kyllä, täällä on ötököitä. Ensikosketukseni torakkaan oli, kun sellanen viime viikolla hyppäs mun hihalle. Huusin kuin pieni sika, jota kidutetaan. Myöskään Anniina ei kauheesti rakasta ötököitä joten juostaan vuoron perään karkuun kaikkee. Mutta onneks niitä ei oo ihan liikaa ja onneks joko Alisa tai joku pojista nappaa/tappaa ne. Joskus yöllä kuuluu kuinka joku ötökkä pitää meteliä seinän välissä.

Jari, minä, Kimmo ja Alisa onnellisina vesilelujemme kanssa. Suomenkieliset varotustekstitkin löytyi.

Kimmolla on asiaa...

...Ja sinne menin minä.

Perjantaina meillä oli täällä ensimmäistä kertaa täällä hostellilla braai eli barbequeilta. Mekin kutsuttiin vähän kavereita tänne. Talo hoiti lihojen ostamiset ja jokainen huone teki salaatin tms. Me tehtiin vähän valkosipuli-yrttivoita patonkiviipaleitten väliin ja grilliin. Toimi! Ähkyssä oli sit hyvä lähteä Jarin, Kimmon ja Anniinan kanssa kokeilemaan klubia nimeltä Shez, Chez vip lounge tms. Pari suomalaista yliopisto-opiskelijaa, jotka nuo tapas joku päivä, ei päässyt sisälle, koska Ilarilla oli uimashortsit. Baareiluelämästäkin kuulette sitten toiste lisää. Tuo oli toinen kerta täällä ja toinen kerta tällä viikolla myös.

                                        Braai-illan duckface competition - 5 Finns and Nicole

En muista mainitsinko jo, mutta asun siis neljän hengen huoneessa kahden suomalaisen tytön, Anniinan ja Alisan, ja Nicolen (USA) kanssa. Nukun yläpunkassa. Toivon vaan etten tippuis täältä.
Valokuvia Suomesta olen teippaillut sängynpäätyyn.

Anniinan kanssa valmiita kokeilemaan namibialaista baaria nro 2.

Braai

Ja ystävät hyvät, kirjeenne ovat edelleen tiukasti kirjekuoressa, jonka pistitte hyvin kiinni läksiäisissäni. Siellä ne odottaa herkkää hetkeä ja koti-ikävää. Puolikas Fazerin sininen on vielä jääkaapissa, mutta Halvan salmiakit tuhosin jo.

Vähän lisää koulusta

Tällä viikolla orientaatiot jatkui sekä maanantaina että tiistaina. Muuten tää loppuviikko onkin ollut varsin rento, kun eilen selvis, että meijän tarttee mennä ens viikolla vasta kursseille. Lukkarit tulee vaihtumaan vielä monta kertaa, joten saa nähä mitä kursseja sit lopulta otetaan. Mutta hyvällä tuurilla saan Rakennuttamisen kurssin hoidettua täällä, jolloin mun ei tarttis enää koskaan kattoo Tuomisen Tarjaa jei!

Orientaatiossa oli hauska huomata, että täällä käsitellään välillä hieman eri asioita kun meillä Suomessa. Olin ajatellut että meitä ulkomaalaisia vaan varoitellaan, ettei saa mennä yksin taksilla tai muutenkaan kulkea yksin. Mutta ne tosiaan sanoo paikallisille aivan samoin. Varoittivat, että viime viikolla joku taksi oli vienyt jonkun tytön jonnekin kauemmas ja oli yrittänyt raiskata sen, mutta onneksi toinen taksi oli tullut paikalle, joten kaikki hyvin lopulta. Myös joku mies oli hiljattain joutunut raiskauksen uhriks.

Polyn pääportti

Eli siis hieman eri asioista ne puhuvat meille tuolla orientaatiossa: varoittivat raiskauksista, insestistä, itsemurhista... Myös raskaaks tuleminen kesken opintojen on hyvin huono asia.

Meillä oli maanantaiaamuna pieni hiljainen hetki Namibian opetusministerin Abraham Iyambon muistolle, joka kuoli lauantaina päivällä. Paikalliset kertoi meille, että koko maa suree nyt, koska tämä ministeri oli se, joka toi opetuksen myös "kaduille". Eli lapset pääsivät ilmaiseksi kouluun. Oli siis hyvin tärkeä ja rakastettu ihminen täällä Namibiassa.

John Meinart Street eli tiemme keskustaan, huomaa vasemman puoleinen liikenne

Saatiin muuten lauantaina koulusta kirjoitusvälineet ja viivottimet ym. Viimeksi koulu on tarjonnut ne muistaakseni ala-asteella. Nämä myös kertoo paljon nigerialaisvitsejä: ilmeisesti nigerialaiset on näille sama kun ruotsalaiset meille. Näillä on muuten myös oma musta Mustosen Anne (TAMKin pääopo), täti nimeltä Mrs. Shimbuli = Poly Mama. On myös jännä huomata, että täällä roskaaminen on todellinen ongelma. Porukka ei vaan osaa heittää mitään roskikseen. Kaikki painottaa kierrätystä ja paljon.

Muuten tiesittekö, että Suomen ulkoministeriö on täällä Namibiassa tukemassa ja kehittämässä uusien innovaatioiden kehitystä. Ja pitää muuten varmaan mennä koulussa urheilee jonnekin, koska paikallisen opiskelijakunnan liikuntavastaava vaikuttaa aika kuumalta tapaukselta. Tarvii kysellä neuvoo siltä...

Jartsan ja Kimblen kanssa ettimässä kuntosalia viime viikolla.

Meijän kurssivalinnat ei mennyt ihan putkeen. Lopulta kun ei alkanut kuulua mitään koulun puolelta, otettiin Kimmon kanssa ohjat käsiimme ja mentiin vähän juttelee sinne. Mutta onneks lopulta kaikki selvis hienosti! Tavattiin jopa yhden kurssin professori, joka halus jutella meidän kanssa sitten kunnolla. Kävipä ilmi, että me molemmat tunnetaan tämän tansanialaisen professorin poika koti-Suomessa. Oli hauskanolonen tyyppi. Ja meijän osaston pomo näytti pelottavalta, mutta olikin rento nallekarhu. Haluttais myös ottaa Afrikaansin kurssi, mutta saa nähdä kuin sen käy, koska se menee yhden kurssin kanssa päällekäin tähän tietoon.

Tärkeimmät elintarvikkeet - vettä ja aurinkorasvaa

Ollaan siis tässä keskiviikosta lähtien maattu altaalla päivisin ja otettu hyvin rennosti. Eilen käytiin ensimmäistä kertaa ulkona täällä, mentiin vain "tsekkaa" paikka varmuuden vuoks. Menikin vähän pidempään. Lisää baarikulttuurista ym. myöhemmin. Mutta sen verran sanon, että siinä baarissa on joka keskiviikko naisten ilta, jolloin naiset pääsee ilmaseks sisään ja kaikki drinkit on 10N$ (eli alle 1 euron)!

Huomenna meillä on täällä braai eli paikallinen barbequeilta ja jokaisen huoneen pitää tehdä salaattia tai jotain muuta tarjottavaa. Huomista ootellessa!

Orientaatiota ja barbequebileitä

Eilen alkoi koulu tasan kahdeksalta aamulla. Kauheeta herätä 6.30. Meinattiin myöhästyä, kiitos mun, kun jotenkin päässäni olin ajatellut sen alkavan vartin yli. Saatiin onneks vielä paikat auditorio 1:stä. Orientaatio oli kaikille aloittaville opiskelijoille eli kaiken kaikkiaan siellä oli 1500 ihmistä jaettu noin kuuteen eri auditorioon. Porukka oli tosi nuoren näköistä, mutta yksi tyttö myöhemmin kertoi meille, että yleensä ihmiset on 18, kun aloittavat yliopistossa.

En oikein tiedä minkälaista orientaatiota olin odottanut. Yllätyin kuinka koulu tuntui aika hyvin painottavan tuota kehitystä, koska esim. kampuksella on langaton netti ja he tilaavat porukassa läppäreitä niin kuin meillä oli joskus lukiossa laskintilausta. Koululta löytyy 2000 konetta ja opettajat käyttävät myös jotain kosketusnäyttöisiä ”smart tableja”(=tussitaulu), jossa kirjotus siirtyy tietokoneelle ja toisin päin. Suomessa en ole nähnytkään sellasia! Nääkin käyttää muuten jotain moodlee.

Täysi auditorio, ei paljoa eroa suomalaisesta.

Orientaatio oli omalla tavallaan tosi rento, vaikka siellä istuttiinkin 8-16 ja välissä pari taukoa ja puolentoista tunnin lounastauko.  Katsottiin video, jossa namibialainen Johanna Benson voitti Paralympialaissa naisten 200m juoksun. Usain Boltin kohdalla tekniikka petti. Myöhemmin katsottiin Mr. Bean video ja jossain kohtaa taukojumppana tavattiin ”coconut” YMCA-tyylillä. Myös monet luennoitsijat oli ihan viihdyttäviä, mutta meinasin silti nukahtaa jossain kohtaa.

Facebook on blokattu 7-17 välisenä aikana kampuksella. Ollaan muuten huonoja opiskelijoita ilmeisesti. Joku mies määritteli mistä huonon opiskelijan tunnistaa - lävistyksiä (miehillä korvissa, naisilla ns. ylimääräsiä), matalavyötäröiset housut, alkoholin käyttö, bileet ja koko yön tanssiminen, tupakointi, flirttailu ja suutelu... Niin että kuis Suomessa?

Näillä on muuten paljon suomalaisia nimiä: ollaan tavattu mm. Matti ja Kyllikki (Kylliekkie). Myös Heikki vilahti eilen nimenä jossain esityksessä. Ahtisaaren Mara ja muut on tehnyt aikanaan hyvää työtä siis!

Meillä oli sitten suoraan koulusta bussikuljetus julkiselle uima-altaalle, missä oli tällanen berbequehäppeninki meille kaikille uusille. Oltiin muitten kanssa jonottamassa kauheen massan keskellä busseihin, kun yks musta mies (tuutorin tyyppinen tapaus) ohjas meijät kaiken jonon ohi pikkubussille. Se tuntu jotenkin kauheen nololta kuinka valkoset menee mustien ohitte taas. Mutta näin kai se toimii täällä… Onneks samalla kyydillä tuli myös niitä ”tuutoreita”. Samainen kuski heitti sit illalla kympiltä meijät kotiovelle asti.

Public pool, Katutura

Siellä julkisella uima-altaalla oli järjettömän paljon porukkaa. Tutustuttiin siinä jonossa yhteen namibialaiseen tyttöön, Amoriin. Tosi mukava tapaus. Ilmeisesti Namibiassa ei ole mikään itsestään selvyys, että mustat edes katsois valkosia silmiin, mutta tähän mennessä ei kyllä ole ollut mitään ongelmia sen kanssa.

Jonotettiin ikuisuus. Meinas olla ilmeisesti ongelmia saada muita pois altaalta kun tuo oli meille opiskelijoille ns. yksityistilaisuus. Lopulta saatiin kaks kylmää limua ja barbequeboksi lipukkeita vastaan. Oli ihana uida siellä, mutta järkyttävä nähdä se kuinka kukaan ei kerännyt omia roskiaan. Lensi niitä pari kertaa altaaseenkin tuulen mukana.

Kuuluisa namibialainen laulaja Blossom

Valkoset suomalaiset

Oli aivan ihana ilta! Uitiin ja hengattiin. Ja huom. suomalaiset! Kaikki tämä ilo ilman alkoholia. Illan ohjelmaa juonsi joku paikallinen kuuluisa radiopersoona ja siellä oli muutamia hyviä esiintyjiä. Mikä fiilis tanssia uima-altaan reunalla ja kuunnella hyvää musiikkia. Pieni tuulenvire ja hieno auringonlasku. Täydellinen let’s do some Africa-hetki. Paikalliset otti meistä jotain kuvia kun oltais sirkuseläimiä. Mutta hauskaa oli kaiken kaikkiaan. Ainoa vähän ei niin kiva hetki oli, kun Amorin laukku meinattiin varastaa kun tanssittiin siellä ja sen kamat oli meijän kamojen kanssa. Onneksi Jari ja Manuel pelasti sen.

Kaiken kaikkiaan tosi upee päivä  vaikka olikin tosi pitkä. Palattiin hostellille noin puoli 10 illalla. Onneks näin sunnuntaina on saanut vaan olla ja lukee vähän riippumatossa kirjaa.

Meno kohdallaan!