Sossusvlei ja Lüderitz - hiekkaa ja tyhjä kaupunki

Toukokuu alko ja minä lähin reissuun tyttöjeni kanssa. Edellinen ilta oltiin juhlittu Manun synttäreitä "yllätysbraain" merkeissä ja kävihän meillä "sripparikin" täällä. Alisan varjostripteaseshow (varjoteatteri oli yks Jarin antamista 50 tehtävästä Alisalle siks aikaa kun Jari oli itte Cape townissa). Huikee esitys. Seuraavana aamuna aikasin ylös ja hakee auto vuokraamosta. Saatiin samanlainen Toyota Hilux mitä viimeks vuokrattiin, tällä kertaa vaan manuaali. Kuskina toimittiin vuoron perää Lauran kanssa.

Chrisu (emäntä) anto meille kartan ja päästiin mukavasti lihapullien ja perunamuussien jälkeen ajelee kohti Sossuvleitä. Kohti siis Namib Naukluft autiomaata ja kaikkea sitä hiekkaa. Vaikka ajomatka oli pitkä, jotain 4-5 tuntia kai niin ei se tuntunu siltä, maisemat oli koko reissun niin hienot että ei sitä ehtiny pitkästyä.

Yhtäkkiä monen mäennyppylän ja mahanpohjasta ottavien alamäkien jälkeen (itte kuskilla ei ollut tähän mitään osaa eikä arpaa) nurkan takaa tuli aivan jäätävän hieno maisema. Kannatti siis ajella ns. pitempää reittiä.

Kaisan auto ja mun auto

Pysähyttiin matkalla Solitairessa tankilla. Siellä oli vanhoja upeita autoja. Kylä itessään tais olla jonkun 92 asukkaan megacity. Siellä oli kuulemma kuuluisa leipomo mutta siihen ei ehitty tutustua. Tapamme mukaan ei oltu ajoissa enää siinä kohtaa. Kaasu pohjassa vain ihan pientä ylinopeutta ajoin kohti Sesriemin campingaluetta. Meillähän ei ollut varausta kun se oli täyteenbuukattu, mutta emäntä sano että menkää sinne silti. Otettiin riski ja oltiin sit auringonlaskun jälkeen portilla. Aurinko laskee täällä nykyään siis puoli kuuden aikoihin ja portit noihin kansallispuistoihin menee kiinni silloin. Campingpaikka oli siis siellä puistossa. Näytettiin varmaan niin surkeilta siinä portilla, että se mies päästi meijät sisälle. Pistokepaikka saatiin jonkun talon kyljestä, mutta eihän se toiminu. Autojääkaappi pysy sit melkein kylmänä.

Telttojen pystytystä ja vaihteeks pimeessä

Seuraavana aamuna taijettiin herätä puol 5. Kamat ja ittemme kasaan vaan ja oltiin taas myöhässä. Kaikki muut autot oli lähtenyt katsomaan auringonnousua paljon ennen meitä, kait viiden aikoihin. Lähettiin mekin liikkeelle kun oli vielä pimeetä, mutta matka dyyni 45:lle (kuuluisa dyyni, 45km Sesriemistä, auringonnousu kuulemma upee) oli niin pitkä, että piti pysähtyä kattoo auringonnousu jossain kohtaa matkaa. Veera yritti juosta yhen dyynin kyljelle, mutta me muut ei kyetty. Itekin kipeenä reissussa ja tietenkin kauheen fiksua hölkkäillä auringonnousun kanssa kilpaa sit.

Lopulta löydettiin myös oikea dyyni, kauhea kasa muitakin turisteja siellä. En pelkää korkeita paikkoja, mutta nyt kyllä pelotti kiivetä sille dyynille. Oli sen verran jäätävän kokonen. Joku väitti että ehkä isoimpia dyynejä täällä ainakin? Kaisa käänty ajoissa alas, mutta pakotin itteni Lauran ja Veeran kanssa ylös asti. Olihan siellä sit nättiä. Ihan sikana hiekkaa.

Siskokset

Matka alaspäin

Ajeltiin siitä sit syvemmälle Sossusvleissä vielä ja Laura pääsi kokeilee vasemmanpuoleista liikennettä ensimmäistä kertaa. Pääsi myös kokeilee nelivetoo, kun jatkettiin autolla niin pitkälle hiekan keskelle kun pääsi. Lisää hiekkaa. Väsy iski lopulta ja piti palata campingalueelle syömään ja uimaan.

Käytiin tsekkaa myös Sesriemin pikkukanjoni. Sopivasti joku opas turistijoukon kanssa saapu paikalle yhtä aikaa niin päästiin niitten peesissä sit kattoo kanjoni alhaalta. Eihän me muuten oltais ees tiedetty mihkä siellä pitäis mennä. Ne jäi sit aina ystävällisesti oottelee meitä myös.

Kaisa löysi jotain kanjonin pohjalta. Luultavasti ötökkä.

Myös Hello Kitty- laastari pääsi matkalle

Saatiin hyvä paikka leirintäalueelta sit seuraavaks yöks ja tehtiin siinä sit ruokaa. Yllättäen onnistuin taas koheltaa ja potkasin varpaani irtonaiseen laattaan. Onneks oli hoitsuja matkassa mukana niin sain erinomaista ensiapua.

Seuraavana aamuna lähettiin ajaa kohti Lüderitziä Atlantin rannalle. Matka oli jälleen piiitkä (minä heitin päästäni tytöille 4-5 tuntia, todellisuudessa 7... että hups). Mutta nätit oli maisemat ajella. Ja nähtiin liikennemerkkejä jotka varotti seeproista ja kirahveista. En tienny että sellasia oikeesti olis. Valitettavasti nähtiin myös kuinka yks springbok juoksi hirviaitaa päin ja jäi jumiin. Eihän me voitu sille mitään tehä. Mutta matkalla näky myös onneks ilosiakin juttuja, nähtiin oryxin pallit ja Alisalle saatiin pallikuva niistä. Alisa kun tykkää sellasista kuvista.

Maisema muuttu lähempänä Lüderitziä pelottavaks, ihan kun jostain maailmanlopun elokuvasta. Ja siellä tuuli ihan jäätävän kovaa! Siellä oli kyltti joka varotti että jopa 60km/h. Autiokaupungin vierailu siirty seuraavalle aamulle, joten saatiin mennä syömään Ritzi's (tai jotain) ravintolaan. Ja ennen sitä käytiin Diaz Pointilla tsekkailee vähän flamingoja. Rallikuski-Elli oli vaihteeks ratissa.

Shark island camping paikka Lüderitzissä

Juu ei se meijän kolmaskaan yö aivan putkeen mennyt. Lüderitzissä tuuli ihan kauhian kovaa. Meille oli sanottu etukäteen, että kannattais ettiä telttapaikka jostain ison kallion vierestä. Eihän sellasia siellä enää ollut vapaana. Pystytettiin teltat myrskyssä ensin yhteen paikkaan, joka oli vähän pelottava ja kaukana kaikista muista. Lüderitzissä on korkee rikollisuus. Kokeiltiin ihan nukkuakin. Ei. Vaihettiin sit vähän lähemmäs vessarakennusta ja uus yritys. Yövartija katto meijän epätoivosta toimintaa varmaan hieman huvittuneena. Tuli sitten lopulta vinkkaa, että jos mentäis kahen rakennuksen väliin. Se toimi aluks hyvin, mutta sit meni Kaisan kanssa hermot kun tuuli käänty niin mentiin nukkuu autoon.

Flamingot myrskyn keskellä, pingviinejä ei nähty

Viimosena aamuna mentiin Lüderitzin vieressä sijaitsevaan autiokaupunkiin Kolmanskoppiin. Se on lopullisesti autioitunut joskus 50-luvulla. Oli siis ennen timanttikaivoskaupunki, mutta sitten tapahtu jotain ja porukka lähti menee. Siellä ne talot törrötti vielä. Oli aika spuukia kävellä siellä. Mutta niin siistiä! Talojen sisälle pääsi omalla vastuulla. Tietenkin sinne siis oli päästävä! Niin hienoja vanhoja taloja.

Se oli niin hauska kuin siellä oli talot täynnä hiekkaa. Kaisa kielsi mua ja Veeraa menemästä yhen talon yläkertaan. Mentiin kuitenkin. Portaatkin jäi ehjiks meijän jäljiltä että ei ollut meijänpaino-lahoja.

Minä, Veera ja lahot portaat

Näin jotain hienoo vaihteeks.

Talo johon ei saanu mennä sisälle ja takana Lauran unelmatalo

Oltiin alkuperäsestä suunnitelmasta vaihteeks myöhässä. Koko reissu oli kyllä niin myöhässä. Oli tarkotus päästä kotiin iltapäivällä ja ehtiä kattoo Suomen peli. Päästiin lopulta 10 aikaan alottaa 9 tunnin kotimatka. Onneks oli kaks kuskia. Ja illalla käytiin nollailee vähän perinteiseen tapaan VIP Chez Ntembassa, meijän melkein kantabaarissa, jossa on aivan yliliukkaat lattiat.

Ihana oli saada tytöt tänne! Nyt ne on jo Suomessa odottelemassa kesänalkua. Tasan kuukausi niin oma lentoni takas Suomeen lähtee.