Vapaaehtoista toimintaa

Päästiin pari viikkoo sitten tekemään vähän vapaaehtoistyötä. Meijän jenkkivahvistus Niki työskenteli vapaaehtosena Katuturan Youth Centerillä ja siellä oli lauantaina 13.4. vähän kun Special Olympics, Unified Sports Day. Se oli sellainen urheilutapahtuma jollakin tapaa kehitysvammasille lapsille ja nuorille. Monet näytti kyllä aivan normaaleilta, että päällepäin ei aina huomannu oliko siellä jotain ns. spesiaalia.

Pystytettiin teltta

Jako meni niin, että Jari ja Alisa hoiti joukkueitten rekisteröitymistä, minä ja Anniina jaettiin ruokapusseja ja Franzi ja Niki kiersi ryhmien kanssa eri lajipisteitä. Koko hommahan alko tosi aikasin, meijän piti olla seiskalta aamulla jo Katuturassa, kasilta alko tapahtuu jotain. Ruokateltta ei ollut kunnossa pystyssä, joten meitä pyydeettiin sit Anniinan kanssa jeesii sinne. Ja kun oltais annettu niille ehotus kuinka sen teltan sais helpommin pystyyn niin eihän ne miehet meitä kuunnellu, ilmeisesti koska ollaan naisia. Pistivät sen sit pystyyn silleen, että sai vähän tuulessa pelätä tuleeko se niskaan vai ei. Selvä sitten.

Pääpalkinto, jota himoitsi myös Anniina

Hankalinta mulla ja Anniinalla oli ehkä se, kun niillä oli vain niille urheilijanuorille ruokapusseja (mehu, sämpylä, omena) ja niitä oli vaan joku satakunta. Sit sinne tuli kaikkia muita lapsia hengailee meijän ympärille, että niillä on nälkä, saisko ruokaa. Kauheeta sanoo ei. Ylimääräsiä omenoita ja mehuja ne sit sai, mutta siinä se. Ja nekin loppu kesken.

Mutta jännä oli huomata se, että ne kyllä yritti tehä kaikkensa saadakseen ruokaa. Välillä ne keräänty jopa silleen ympärille, että siinä ruuhkassa sit joku yritti varastaa sitä ruokaa. Saatiin leikkiä oikein ruokapoliiseja. Minkäs ne ihmiset sille voi jos ei riittävästi ruokaa niin kaikkensa on yritettävä, että sitä sais.

Minä ja Niki

Jarilla ja Alisalla oli pikkuapulainen

Homma kesti jonkun nelisen tuntia ja lopussa odotti palkintojen jako. Jokaiselle lapselle jaettiin myös yksi uusi vaatekappale. Kyllähän siellä sit pieni sekaannuskin tapahtu. Kun joukkueet sai tiimivaatteet päivän alussa niin ne pistivät omat kamansa sit tiettyyn pussiin. Oli sitten lopussa joku menny tonkii pusseja ja kaikkien vaatteet oli aivan sekasin. Siinä olikin sit selvitteleminen missä on kenenkin vaatteet. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Me vapaaehtoset. Liivit melkein jopa imarteli kaikkia.

Lapset oli kyllä aivan superilosia ja ihania (vaikka muutamat yrittivätkin varastaa ruokaa). Ja jos kamera näky jossain niin heti olivat poseeraamassa.

Minä sain itteni vauhikkaan päivän jälkeen kuumeeseen, joten jäin sänkyyn makaamaan kun muut lähti testaamaan uutta baaria.

Voittajajoukkue

Viikko sitten perjantaina päästiin Anniinan, Alisa ja Finen (lausutaan Fina, meijän Ms. Fine) sitten pitämään Nikin kanssa kuvataidetuntia samaisessa Youth Centerissä. Nikin viimeinen työpäivä siellä. Ne kuvistunnit ei ollut mitään kauheen organisoituja. Tällä kertaa homma sit meni näin: minuutti aikaa maalata/piirtää jotain paperille ja sit paperi siirty seuraavalle. Lopputulokset oli varsin mielenkiintosia ja värikkäitä. Jotkut tytöt ei millään ois halunnut omaa piirustaan antaa muille "sotkettavaks", joten sai vähän ehkä tehä töitä että paperit liikku jonnekin edes.

Ensimmäisen kierroksen lopputuloksia

Lapsia oli niin paljon, että jouduttiin kaks kierrosta pitää tätä tuntia. Paikka oli kun tornadon jäljiltä. Muutama vesikuppi kaatunut, maalia siellä täällä jne. Alisan kanssa mentiin pesee pensseleitä, että päästiin siirtyy siistimpään "tehkää mitä haluatte"-piirtämisvaiheeseen. Saatiin huijattua ne lapsetkin auttaa meitä sit, meni ihan näppärästi. Kuulostipa pahalta.

Tulevaisuuden insinööri 7v.

Sain sit lopulta kauhean kasan lapsilta piirustuksia, joissa luki "i love you". Saa nähdä mitkä niistä piirustuksista tuon kotia, koska niitä on sitten pari.

Nam Namibia

Lähteissä saatiin sitten napattua hyvä kuva kentällä. Mukana myös Nikin juomapullo. Fine (edelleen Fina) otti sen yhen miehen numeron ja ne lupas pistellä viestiä sit, mikäli tarttevat jatkossakin apua Youth Centerillä. Oli kyllä aika loistava kokemus vaikkakin ne lapset vei kyllä sit kaikki mehut.

Ja nyt meijän Niki on lähtenyt etenee seuraavaan vapaaehtoiskohteeseensa. Itkettiin maanantaina sit ihan urakalla, kun Niki lähti. Tai no minähän alotin sen jo baarissa lauantai-iltana Sandran ja Dominicin tupareitten jälkeen. Sandra asu ennen meijän hostellilla, sit tuli perässä mies ja lapsi ja ne sai oman kämpän. Poika Sean on aivan ihana, kauhean pitkä 1,5-vuotias tapaus.

Ikävä on Nikiä, joka ilta se meille vastas huoneessa "oitaa!" kun hyvät yöt toivoteltiin. Nyt saatiin uusi jenkkivahvistus Nikin petiin, Arianna. Mikä sattuma, että kun kaikki muut on suomalaisia tai saksalaisia ja sit yhessä sängyssä nukkuu aina joku jenkki.

Me tytöt: Karin, Jancy, minä, Fine, Anniina, Franzi, Niki ja Alisa

Meijän poppoo <3 plus kissa Yalo